MAUNO – Optimistinen pessimisti kuvaa harvinaisen huumorintajuista ja pohdiskelevaa presidentti Koivistoa

Huumorintajuista, kansanomaista ja älykästä presidentti Mauno Koivistoa suomalaiset arvostivat yli puoluerajojen. Jo teini-ikäsenä hän taisteli Karjalankannaksella ja sissinä maineikkaassa jääkärikompanjassa. ”Kansa ymmärsi tätä optimistista pessimistiä, joka tiesi, ettei pidä syödä enemmän kuin tienaa”, tohtori Kari Nars toteaa juuri ilmestyneessä uutuusteoksessaan Mauno – Optimistinen pessimisti.

Kukaan ei voi pitkään hoitaa raha-asioita saamatta vammaa sielulleen. – Mauno Koivisto

”Millä eväillä pystyin laatimaan  tämän koosteeni Mauno Koiviston ajatuksista, kaskuista ja fundeerauksista”,  Kari Nars kysyy ja vastaa: ”Vastaus on yksinkertainen: tunsin Mauno Koiviston vuosia Suomen Pankissa. Hän oli ystävällinen oppi-isä ja työtoveri, ja nimitti minut pankin johtajakaartiin.”

Koivisto oli harvinaisen huumorintajuinen mies. Hän oli lahjakas, rohkea, karismaattinen, työteliäs, huumorintajuinen, sotaveteraani ja puolustusvoimien ylipäällikkö. Vaatimaton matalan profiilin mies, valtiomies.
Suomen Pankissa pääjohtaja paljon kokenut Koivisto vertasi ongelmia näin:  ”Kun nuorena tuli oltua mukana sellaisessa pelissä, jossa oma henki oli panoksensa, sen jälkeen kaikki muut pelit ovat pieniä.”

Kari Nars on koonnut kirjan Koiviston ikimuistettavien ja osuvien ajatusten pohjalta. Mainiota kokoelmaa ryydittävät lisäksi kahden kesken kerrotut jutut ja fundeeraukset.

ISBN 978–952-68782-0-1 (suomenkielinen versio)
ISBN 978- 952-68782-1-8   (ruotsinkielinen versio)
Kari Nars (s. 1940) työskenteli Suomen Pankissa Mauno Koiviston läheisenä alaisena toimien kansainvälisenä johtajana (1977–1983). Hän on ollut Helsingin Osakepankin toimitusjohtajana 1984-1985, Valtiovarainministeriön rahoitusjohtajana (1986-2000).sekä Euroopan Neuvoston Kehityspankin puheenjohtajana 1994-2002. Nars kirjoittanut useita tietoteoksia, kuten Mahtimiesten matkassa (Tammi 2002), Raha ja onni (Pengar och lycka, Tammi 2006) sekä Miten miljoonia huijataan. Suurpetkuttajien värikäs historia. (Tammi 2009), joka ilmestynyt kahdeksalla kielellä.

Yhteystiedot:
Kari Nars
kari.nars@elisanet.fi
050 3809409
Lisätietoja: www.optimistinenpessimmisti.com

 

LUKUNÄYTTEITÄ Kari Narsin teoksesta Mauno  – optimistinen pessimisti:

”En ole koskaan uskonut sellaiseen ihanneyhteiskuntaan, jossa leijonat ja lampaat käyskentelevät yhdessä samalla laitumella.”

”Vain haaveilijat puhuvat sosialismista ja vallankumouksessa kuin Messiaan tulosta ja tuhatvuotisesta valtakunnasta.”

”On sanottava niin vähän kuin mahdollista mutta juuri niin paljon kuin on välttämätöntä.”
– Mauno Koivisto

NEROKAS TAKTIIKKA Mauno Koiviston työskentelytapa politiikan kiemuroissa oli välillä nerokasta, jopa paradoksaalista:
Jos jotakin aikoi aikaansaada, piti asiat esittää pikemminkin päinvastoin. Kun sitten oppositio alkoi nousta, annoin vähä vähältä myöten oppositiolle. Sillä tavalla asioita koetin hoitaa.

OMAT KOIRAT PURIVAT Kun Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilä kevättalvella 1980 vaikeroi SDP:n  puoluetoimikunnassa, että ”ammattiyhdistysliikkeessä aletaan olla sitä mieltä, että me emme saa olla enää hallituksessa”, pääministeri Koivisto tokaisi: ”Entä saako vielä olla eduskunnassa?”

KOIVISTON HUOLET Talousasiat eivät juuri kiinnostaneet presidentti Urho Kekkosta. Koivisto kertoi muistelmissaan näin:
Mennessäni Tamminiemeen oli normaali asetelma, että Kekkonen katsoi minua vihamielisen näköisenä. Hän antoi siten jo alkajaisiksi ymmärtää, että jos minua ei olisi, ei olisi ikäviä asioitakaan.

KOVAN JANON ”DEMOKRATIA”  Eräällä Lapin kokousmatkalla Mauno Koivisto kertoi jutun, joka hyvin kuvasi hänen huumoria.
”Kolme satamajätkää ryntäsi tilipäivänä Alkoon, ja jokainen osti itselleen oman viinapullon. Koska jano oli mahtava, korkattiin ensimmäinen pullo jo ovenpielessä ja annettiin sen kiertää kunnes se oli tyhjä.  Tämän jälkeen ruvettiin miettimään, miten jatkettaisiin. Ja niin siinä kävi, että äänin kaksi yhtä vastaan päätettiin, että tästä lähtien jokainen juo omasta pullostaan!

PERESTROIKAN AIKA 1990-luvulle tultaessa Suomi orientoitui voimakkaasti länteen, YYA-sopimus  raukesi ja Neuvostoliiton imperiumi hajosi.  Mauno Koivistosta  tuli Mihail Gorbatsovin aktiivinen  tukija lännen suuntaan, joskin   tämä Koiviston muistelmien mukaan sanoi kerran: ”On se vahinko, että Suomi erosi Neuvostoliitosta…”

VAIKEAN TAIDON MESTARI Kaikki neuvotteluihin osallistuneet tietävät, että varomattomat kommentit tai lörpöttely, ”luottamuksellisestikin”, saattavat johtaa ikäviin seurauksiin. Mauno Koivistolle sen sijaan koitui paljon etua siitä, että hän hallitsi vaikenemisen vaikean taidon. Monta kertaa huomasin, ettei hän ollut jostain asiasta tai henkilöstä samaa mieltä, mutta hän hillitsi itsensä ja kielensä. Aika ajoin oli hyvä vaieta, sekin oli vallankäyttöä.

VAARALLISIA IHMISIÄ  Sellaiset ihmiset vasta vaarallisia ovat, jotka helposti tekevät vaikeita ratkaisuja vain hihasta pudistamalla. Sen verran pitää olla liikkeessä, että vastustajat pelkäävät liukastuvansa omiin jätöksiinsä!

DIPLOMAATIN ONGELMA Mauno Koivisto kertoi minulle 1970-luvulla pienen jutun vanhemman polven venäläisestä diplomaatista.  Tervehtiessään vieraansa pöytään hän nosti vodkalasinsa vapisevin käsin ja vaikeroi, että ”kolmenkymmenen vuoden diplomaattiurani aikana olen juonut niin monen vieraan terveydeksi, että itse olen täysin sairas mies.”

KOIVISTO JA NIINISTÖ    Sauli Niinistö valittiin presidentiksi v. 2012, ja pian virisi kiinnostava keskustelu  Koivisto- ja Niinistö-ilmiöstä. Minäkään en välttynyt tarkastelemasta heitä rinnakkain, koska molemmat olivat esimieheni ja työtoverini: Koivisto Suomen Pankissa ja Niinistö valtiovarainministeriössä.

Heidän välillä oli monia yhtäläisyyksiä, mutta eroavaisuuksiakin. Ennen presidenttikauttaan Niinistö muistutti omalla tavallaan 1970-luvun Koivistoa.  Molemmat  olivat länsisuomalaisia, kumpikaan  ei ollut poliittisia broilereita, molemmat tekivät  jo varhain ansiotyötä.  Myöhemmin molemmat valmistautuivat johdonmukaisesti presidentin tehtäviä varten. Molemmat olivat finanssimiehiä, kylmähermoisia pelimiehiä, kynämiehinäkin. Omaperäisinä ajattelijoina  he lausuivat ikäviä totuuksia.  Yksinajattelu oli molemmille tärkeä asia.

Molemmilla on ollut vahva sosiaalinen omatunto.  Mauno Koiviston huumorintaju ja jutut olivat omaa luokkaansa, mutta Niinistöäkin  monimielinen huumori viehätti myös.

Molemmat ovat olleet vaatimattomia. Itsenäisyys ja riippumattomuus olivat molemmille tärkeätä, he eivät suostuneet alistumaan oman puolueen tiukkaan otteeseen. Molemmat ovat kokeneet henkilökohtaisen tragedian.  Kumpikaan ei ole ollut skandaalien keskiössä.

Kumpikaan ei ole luvannut kansalle maita eikä mantuja. Tiukka säästäväisyys on ollut tärkeää molemmille.

Koivisto jätti puumerkkinsä Suomen poliittiseen historiaan muun muassa EU-jäsenyyden tiimoilta, samoin presidentin valtiollisen aseman demokratisoijana. Niinistö on profiloitunut kansalliseksi unilukkariksi ja  sosiaalisen omatunnon herättäjäksi. Sipilän hallituksen aikana Niinistö otti  johtajuuden Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *